perjantai 21. huhtikuuta 2017

Aloitteleva opettaja haussa




                                                                                                    Kuva: Olga Raski

Maaliskuun 14. päivä oli mahdollisesti jännittävä tiistai reilulle viidellekymmenelle yläkoululaiselle, mutta ainakin se oli sitä minulle. Osallistuin tuolloin Kehittämiskeskus Opinkirjon, eduskunnan ja Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton yhteistyössä järjestämään Nuorten parlamentin kerholaistilaisuuteen. Osallistuin tapahtumaan Opinkirjon korkeakouluharjoittelijan ominaisuudessa, ensikertalaisena Nuorten parlamentin toiminnassa ja tulevana historian ja yhteiskuntaopin opettajana. Jännittävintä minulle oli, miten ohjelman sisällöt toimivat käytännössä, saavatko tapahtumaan saapuneet nuoret mitään irti päivästä ja kenties jopa uusia ideoita toisiltaan kotiin vietäväksi?



Aamusta tilaisuuteen saapuivat 2-5 hengen oppilasryhmät opettajineen eri puolilta Suomea, etsimään omia ryhmiään ja tutustumaan muihin osallistujiin. Uransa alkupäässä olevia opettajia tilaisuudessa ei muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta näkynyt. Vietin päivän tiiviisti oppilaiden tilaisuudessa opettajien viettäessä päivää omassa tapahtumassaan, enkä päivän aikana pohtinut sen enempää opettajien uran vaihetta. Jälkikäteen tilaisuutta puitaessa heräsi kuitenkin kysymys siitä, miksi usein vain konkariopettajat kokevat Nuorten parlamentin tapahtumat omakseen ja miten erityisesti uudet opettajat voisivat tilaisuuksista hyötyä.

Kerholaistilaisuudessa oppilaat ja opettajat keskustelivat kouludemokratiasta, siitä miten osallistavia koulujen käytännöt ovat ja millaisia välineitä ja kanavia oppilailla on käytössään vaikuttamiseen. Ilahtuneena huomasin lounaan jälkeen myös aamupäivän tasaisen keskustelun saaneen kiihkeyttä, nuoret uskalsivat haastaa toisiaan pohtiessaan esimerkiksi aamunavausten tunnustuksellisuutta kouluissa. Keskustelu pysyi kuitenkin rakentavana ja sitä käytiin hyvässä hengessä. Opettajien tilaisuuteen osallistui myös muutamia sivistysvaliokunnan jäseniä ja opettajat pääsivät kertomaan heille näkemyksiään ja terveisiään koulumaailmasta. Kuulemani mukaan keskustelu oli vilkasta ja kainostelematonta, eikä vaikeitakaan aiheita kartettu.

Jos lähestyn tilaisuuden antia omasta näkökulmastani tulevana aineenopettajana, nousee ylitse muun mahdollisuus uusien ihmisten tapaamiseen. Tämän myös moni oppilaista mainitsi palautteessa erityisen antoisana. Aloittelevana opettajana koen, että mahdollisuudet vertaiskeskusteluun ja -tukeen sekä kokeneempien kollegoiden tapaamiseen ovat ammatillisen kehittymiseni kannalta äärimmäisen tärkeitä. Toiseksi, kokemukset ja kehittymisen mahdollisuus eivät kulje vain yhteen suuntaan, vaan aloittelevilla opettajilla olisi nähdäkseni paljon annettavaa kokeneemmille kollegoilleen.  Uusia näkökulmia, tuoreempia kokemuksia opettajankoulutuksesta ja toki aikaperspektiivi on uransa alkupäässä olevilla opettajilla usein lyhyempi suhteessa nuoren kokemusmaailmaan. Kokemusten vaihtaminen hyödyttäisi siten molempia osapuolia.

Oppilaissa kerholaistilaisuus parhaimmillaan herätti ajatuksia ja uteliaisuutta jatkaa syntyneitä keskusteluita ja halun parantaa oman koulun toimintatapoja ja -malleja. Koulun arjesta ulos kurottavien vaikuttamismahdollisuuksien hahmottaminen, halu laajempaan toimintaan omalla asuinalueella ja ylipäätään suomalaisessa yhteiskunnassa ja maailmassa olisivat olleet tapahtuman tavoitteiden kannalta loistavia saavutuksia. Tällä kertaa tilaisuuden ohjelma pysyi ehkä liikaakin koulun perusarjessa kiinni, kuten tilaisuuteen osallistuneet oppilaat palautteessa totesivat.

Mikä on sitten syynä siihen, että Nuorten parlamentin tilaisuuksiin vuodesta toiseen saapuu häviävän vähän uusia opettajia? Useita syitä vaatimattomaan osallistumiseen voi varmasti löytää uran alkuvuosien ruuhkasumasta, kun oma työskentelytapa on vielä hahmottumassa ja joka ikinen kurssisuunnitelma on tehtävä alusta alkaen. Minulla ei ole tästä vielä kokemusta, mutta tarinoita olen kylläkin kuullut. Ensimmäisen vuoden jälkeen kuulemma helpottaa. Kuinka paljon jää siis ylipäätään aikaa ja energiaa etsiä ja ottaa aktiivisesti selvää, missä ja milloin tapahtuu? Lisäksi, jos haluaisin yhteiskuntaopin opettajana viedä oppilaani yhdeksi päiväksi 100 kilometrin päähän keskustelutilaisuuteen, kuinka moni muu opettaja joustaisi, kun kouluun vasta tupsahtanut uusi opettaja tätä ehdottaisi? Tai kuinka moni uusi opettaja tätä tohtisi ylipäätään ehdottaa?

Siispä, tiedän paremmin kuin hyvin, miten juuri nuoret opettajat voisivat hyötyä kerholaistilaisuuteen osallistumisesta ja voin samalla nähdä useita arkisia syitä osallistumattomuuteen. Tieto erilaisista tapahtumista tavoittaa varmasti paremmin ne opettajat, joilla on varmempi ote ja rutiini itse koulutyöhön. Minä olen siitä onnekas, että olen harjoittelijana saanut osallistua tapahtuman toteuttamiseen. Oikeat kanavat ovat siis hallussani, kun tulevaisuudessa tarvitsen tietoa vastaavista tilaisuuksista. Nuorten parlamentin tilaisuudet ovat yksi tapa vahvistaa oppilaiden osallisuutta, jos keskustelut jäävät itämään eivätkä typisty vain yhden päivän sanahelinäksi. Ehkä aktiivinen opettaja, joka edesauttaa oppilaidensa osallistumista koulun ulkopuolisiin tapahtumiin, saattaa herättää omaehtoisen aktiivisuuden kipinän myös oppilaissaan.

Niika Malm

Kirjoittaja on Opinkirjon korkeakouluharjoittelija ja tuleva historian ja yhteiskuntaopin opettaja.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Miten teen TuKoKe-työni

Alisa saavutti 2. sijan TuKoKe-työllään Lehmästä ratsu. Kuva: Jari Härkönen
Olen keksinyt aiheet TuKoKe-töihin mieltä askarruttavista ja ajankohtaisista asioista.

Töiden teossa on ollut parasta se, kun työhön voi itse rakentaa rekvisiittaa, joten itselleni on ollut hyvä, kun talvella ei ole paljoakaan tekemistä pihalla niin voi tehdä TuKoKeen jotain kivaa.

Finaalitapahtumat ovat olleet kaikki todella kivoja ja osalta erilaisia. Ne ovat olleet myös väsyttäviä pitkän rankan päivän vuoksi, mutta sehän ei haittaa. Vähän vaihtelua vaan arkeen.😊

Tukokessa parasta on se, kun saa toteuttaa oman näköisen työn, jolla voi päästä finaaliin. Tosin se tuntuu hirveän pitkältä ajalta odottaa tietoa, että pääseekö finaaliin vai ei. (Itselläni on ollu kyllä hyvä "tuuri", kun olen päässyt kaikilla muilla kerroilla paitsi yhdellä, eli olen ollut finaalissa 4 kertaa.) Tukokessa on myös parasta se, kun siinä ei ole rajattua aihepiiriä. Kukaan ei voi sanoa että ei voi osallistua, koska sitä ei kiinnosta joku tietty asia. Tukeen voi osallistua ihan millä vaan aiheella.😉

Alisa Pajukangas
kirjoittaja on 6.-luokkalainen Tutki-Kokeile-Kehitä-kilpailun finalisti Köyhäjoelta
TuKoKen lopputapahtumaa vietettiin 30.-31.3. Tekniikan museolla


maanantai 10. huhtikuuta 2017

Hyvää toveruutta ja kaveruutta

Yhdessä tehtyä ja koettua



Perusopetuksen alakoulut ovat olleet Koulun Kerhokeskuksen, nykyisen Kehittämiskeskus Opinkirjon suurin kohderyhmä vuosien saatossa. Myöhemmin mukaan ovat tulleet yhä vahvemmin perusopetuksen yläluokat ja muut kouluyhteisöt.



Vuosikymmenien ajan näkyvin yhteistyön hedelmä ovat olleet perinteiset Hyvän toveruuden tunnusmerkit: Hymypoika ja Hymytyttö -veistokset. Ne juhlistavat tuhansien kotien sisustusta muistuttaen kaveruuden monista merkityksistä kautta aikojen. Kuntien tiukka taloustilannekaan ei ole pahemmin vähentänyt veistosten myöntämistä. Koulujen lisäksi vanhempainyhdistykset, kyläyhteisöt sekä eri järjestöt ovat kustantaneet koulujen jakamia veistoksia. Kaveruuden korostaminen ja yhteisöllisyyden parantaminen on koettu tärkeäksi asiaksi sekä koulujen sisällä että lähiyhteisöissä.

Koulun Suurjuhlat oli pitkään koulun arjen ja Kerhokeskuksen yhteistyön suurnäytös. Juhla oli koko Suomen yhteinen, johon kokoonnuttiin näyttämään monipuolista osaamista. Tapahtuma oli monille koululaisille tärkeä myös siinä mielessä, että siellä sai nähdä muiden samanikäisten esityksiä ja tutustua uusiin ystäviin. Koulun Suurjuhlat oli oman aikansa tapahtuma, jossa Kerhokeskuksen organisaatio järjesti loistavan mahdollisuuden näyttää koulussa tapahtuvaa taitavaa osaamista.


Yhdessä koululaisten hyvinvointia tukien

Opinkirjon laatimia maksuttomia materiaaleja ja konsepteja on käytetty eri puolella Suomea erilaisissa koulujen hankkeissa ja teemapäivissä, esimerkiksi PopUp-koulua koulupäivään huoltajien kanssa, Muotoiloa! -kurssia opettajien kouluttamiseen ja Yks, kaks toimimaan! -materiaalia opettajien avuksi oppituntien ja aihekokonaisuuksien rakentamiseen. Opinkirjon osallisuus-, yrittäjyys-, tiede-, media-, muotoilu- ja liikennekasvatuksen laadukkaat materiaalit ovat tukeneet käytössä olevaa opetussuunnitelmaa ja lisänneet opettajien käytössä olevia oppimateriaaleja.

Koulujen kerhotoiminta on ollut monimuotoista vuosien saatossa. Opettajat ovat aina voineet tukeutua Opinkirjon kerhotoiminnan ohjeisiin ja käyttää niitä erilaisten kerhojen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Useat koulut ja jopa kunnat kehittävät kerhotoimintaansa Opinkirjon tarjoamien tukipalvelujen avulla.

Opinkirjon järjestämät erilaiset kilpailut ovat olleet kouluissa kannustava tapa harjoitella uusia asioita ja näyttää monenlaista osaamista. Joissakin kouluissa näihin kilpailuihin osallistuminen on jo jokavuotista ja koulun toiminta- ja kehittämissuunnitelmaan kirjattua toimintaa.

Yhdessä hyvien asioiden puolesta

Virallisella puolella Suomen Luokanopettajat ry on toiminut Opinkirjon hallituksessa tuoden näkemystään järjestön toimintaan, ideoiden uusia hankkeita ja tehden yhteistyötä muiden jäsenjärjestöjen kanssa. Luokanopettajia on kuultu ja ajatukset ovat kantaneet hedelmää monin tavoin. Hallitukseen on kuulunut aina kentän työssä oleva luokanopettaja, jolla on ollut hyvä näkökenttä koulumaailman ajankohtaisiin asioihin. Luokanopettajien hallitusedustaja on pystynyt tuomaan eri luokka-asteiden ja eri oppiaineiden näkemyksiä yhteistyöhön ja toiminnan suunnitteluun.


Yhdessä tulevaan

Nykyinen muuttuva yhteiskunta ja yhä uudistuva koulu tarvitsevat lasten ja nuorten puolestapuhujia. Kouluun on nykyisin monta tulijaa ja kovin moni haluaa osalliseksi koulumaailmasta. Näiden monien toimijoiden ja yhteistyöhalukkaiden joukossa Kehittämiskeskus Opinkirjon laadukkaaseen, luotettavaan ja arvoiltaan yhteneväiseen tekemiseen Suomen Luokanopettajat haluaa jatkossakin sitoutua.

Yhteistyö jatkukoon!

Eteenpäin katsovaa ja energistä 70-vuotiasta Kehittämiskeskus Opinkirjoa onnitellen Suomen luokanopettajien ja Suomen Luokanopettajat ry:n hallituksen puolesta,

Matti Sippola ja Piritta Siekkinen

Kirjoittajat:

Matti Sippola on Suomen Luokanopettajat ry:n entinen puheenjohtaja ja Kehittämiskeskus Opinkirjon hallituksen pitkäaikainen jäsen.
Piritta Siekkinen Suomen Luokanopettajat ry:n hallituksen jäsen ja Suomen Luokanopettajat ry:n edustaja Opinkirjon hallituksessa


maanantai 20. maaliskuuta 2017

Yhteistyötä osallisuutta vahvistavan koulukulttuurin puolesta



Suomen Lukiolaisten Liitto on Opinkirjon uusimpia jäsenjärjestöjä. Liityimme Opinkirjon jäsenjärjestöksi vuonna 2013. Samoihin aikoihin lasten ja nuorten osallisuus sai
uutta ryhtiä, kun perusopetus- ja lukiolakia uudistettiin. Vuoden 2014 alussa vakiinnutettiin oppilaskunnat kaikkiin Suomen peruskouluihin täsmentämällä perusopetuslakia. Uudistuksella pyrittiin lisäämään oppilaiden osallisuutta ja parantamaan heidän vaikutusmahdollisuuksiaan koulussa. Lukioissa opiskelijakuntien asemaa täsmennettiin ja osallisuutta vahvistettiin.

Opinkirjo osallistuu aktiivisesti koulutuksen ja opetusmenetelmien kehittämiseen liittyvään keskusteluun sekä osallisuuden edistämiseen erityisesti peruskoulussa. Jäsenjärjestönä Suomen Lukiolaisten Liitto on päässyt olemaan vahvasti mukana näissä keskusteluissa ja tuomaan myös lukiolaisnäkökulmaa niihin vahvemmin mukaan.


Kohti aktiivista osallistumista

Oppilaiden rooli koulussa on ollut varsin erilainen suomalaisen yhteiskunnan eri vaiheissa. Maatalousyhteiskunnassa korostui opettajien auktoriteetti ja oppilaiden eräänlainen alamaisuus suhteessa opettajaan sekä oppilaiden keskinäinen kilpailu. Teollisessa yhteiskunnassa hyveinä olivat aktiivisuus, mutta myös varsin vahva yksilökeskeisyys ja sitä kautta korostunut keskinäinen kilvoittelu. Jälkiteollisessa yhteiskunnassa koulussa kasvuyhteisönä ovat alkaneet korostua osallisuus ja yhdessä oppiminen. Oppilaiden roolia voidaankin tarkastella suhteessa kansalaisten osallisuuteen yhteiskunnassa: Onko kyseessä alamaisuus vai aktiivinen kansalaisuus, johon verkostoituneessa nyky-yhteiskunnassa liittyy vahvasti myös globaali toimijuus.

Viime vuosina on puhuttu paljon koulun tehtävästä demokratiakasvattajana. On koettu tärkeäksi, että oppilaat jo alakoulun ensimmäisistä luokista lähtien saavat harjoitella vaikuttamista ja osallistumista itselleen tutussa toimintaympäristössä voidakseen kasvaa aktiiviseen kansalaisuuteen.

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa 2004 ja 2014 nähdään peruskoulun keskeisenä tavoitteena tarjota oppilaille valmiuksia kehittää osallistuvana kansalaisena demokraattista yhteiskuntaa. Näin ollen demokratiakasvatuksen tärkein tavoite on tiedostavat, vastuulliset ja yhteistyökykyiset kansalaiset, joilla on taitoa ja halua vaikuttaa yhteiskunnassa. Uusimmissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa oppilaiden osallisuutta on korostettu myös oppimiskäsityksessä. Osallisuuden kokemisen tärkeys on laajennettu koskemaan entistä enemmän myös oppimisprosesseja ja oppilaiden omistajuutta omaan oppimiseensa.


Osallistuvaa koulukulttuuria rakentamassa

Sekä Opinkirjo että Suomen Lukiolaisten Liitto haluavat toiminnassaan paitsi vastata yhteiskunnan muutokseen myös olla näyttämässä suuntaa erityisesti suomalaisen koulukulttuurin kehittämisen kautta. Yhdessä vaikuttamisesta meillä on jo hyviä tuloksia.

Opinkirjo ja Suomen Lukiolaisten Liitto yhteistyökumppaneineen käynnistivät kaksivuotisen hankekokonaisuuden (2014–2016) tukemaan peruskoulujen oppilaskuntatoimintaa. Hankkeen tuloksena syntynyt Oma oppilaskunta -sivusto palvelee peruskoulujen opettajia tarjoamalla työkaluja oppilaskuntatoimintaan ja osallistuvan koulukulttuurin rakentamiseen.

Hankkeen aikana järjestökumppanien tiivistynyt yhteistyö innosti työskentelemään yhteisen tavoitteen eteen, miltä pohjalta yhteistyötä on helppoa jatkaa ja tehdä myös jatkossa.


Pirita Ruokonen ja Milla Rekola


Kirjoittajat:
Pirita Ruokonen on työskennellyt projektikoordinaattorina Suomen Lukiolaisten Liitossa ja on Kehittämiskeskus Opinkirjon hallituksen jäsen.
Milla Rekola on opiskelijatoiminnan suunnittelija Suomen Lukiolaisten Liitossa ja on Opinkirjon hallituksen varajäsen.


maanantai 13. helmikuuta 2017

Hymyllä pääsee pitkälle

Hymy. Se tulee ensimmäisenä mieleen Opinkirjosta.

Ensimmäinen kohtaamiseni Hymyn kanssa ei ollut koulussa vaan kotona. Leikin kotona sisällä pallolla ja rikoin vahingossa äitini Hymytyttö-patsaan. Villinä poikatyttönä olin ehtinyt jo rikkoa yhtä jos toista, mutta tämä kyseinen tapaus sai aikaan sen, että äitini itkeä tirautti. Tapahtuma jäi mieleeni niin, että kun koulussa opettajana ja rehtorina työskennellessäni törmäsin jälleen Hymyyn, tilasin äidilleni uuden - ja siellä se koristaa hänen olohuonettaan vieläkin.

Vuonna 2007 siirryin itse koulumaailmasta järjestökentälle, silloisen Terveys ry:n toiminnanjohtajaksi. Saadessani osallistua ensimmäiseen Kerhokeskus - koulutyön tuki ry:n hallituksen kokoukseen, olin ylpeä ja otettu. Sain mahdollisuuden vaikuttaa niin kauan elämässäni olleen järjestön työskentelyyn.

Osallisuus voimavarana
Järjestöfuusioiden jälkeen nykyisen järjestöni eli Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n yksi tärkeimpiä tehtäviä on luoda nuorille arkeen sellaisia suojaavia tekijöitä, jotka mahdollistavat heistä jokaiselle hyvän ja tasapainoisen tulevaisuuden.  Työllämme teemme päihdeilmiön näkyväksi ja lisäämme sen ymmärrystä.  Katso video Päihdeilmiö

 Ehkäisevä päihdetyö edistää terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia ja ihmisten osallisuus on siinä tärkeässä roolissa. Osallisuus onkin yksi tärkeimmistä yhteisistä tekijöistä EHYTin ja Opinkirjon toiminnassa.

Vuosien varrella olen seurannut ihaillen Opinkirjo-henkilöstön innovatiivisuutta ja uusien ideoiden kentälle saattamista, on kyse ollut sitten kerhotoiminnasta, yrittäjyydestä, media- tai tiedekasvatuksesta. Näissä kaikissa punaisena lankana on ollut nimenomaan nuorten oma osallisuus. Jotta se ei jäisi sanahelinäksi, on kouluissa työskenteleviä ammattilaisia tuettava sen hyödyntämisessä.

Kehittämiskeskus Opinkirjossa osallisuus ymmärretään kokemuksena ja tunteena kuulluksi ja huomioiduksi tulemisesta.  Oppilaiden vaikuttamisella tulee olla kouluyhteisössä toimivat ja systemaattiset rakenteet, resursseja ja koulutuksen järjestäjän tuki. Nämä rakenteet antavat nuorelle mahdollisuuden vaikuttaa itseä koskeviin asioihin omassa kouluyhteisössä. Parhaiten tämä kaikki tulee näkyviin oppilaskuntatoiminnassa ja siinä, miten Opinkirjo on vuosien saatossa tukenut tätä toimintaa Suomen kouluissa.

Tulevaisuudessa nuoria osallistavien rakenteiden luominen ja osallisuuden korostaminen ovat vielä tärkeämpiä kuin aikaisemmin. Suomen yhteisen tulevaisuuden rakentamisessa, emme voi jättää ketään yksin. Kun aktiivisesti ohjaamme nuoria tähän ajatteluun koulussa, he oppivat kantamaan asiasta vastuuta. Ja samalla me vanhemmat opimme heiltä, niin nuoruudesta kuin tulevaisuudesta.


Hymy. Sillä pääsee pitkälle myös tulevaisuudessa.

Kristiina Hannula

Kirjoittaja on Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n toiminnanjohtaja.

maanantai 16. tammikuuta 2017

NUORISOMME HYVÄKSI! Opinkirjon juhlavuoden blogisarja käynnistyy


”Koti, koulu ja monenlaiset nuorison toiminnan muodot olisi saatava toinen toisiaan täydentävinä kasvatukselliseen yhteistyöhön.” 

Sitaatti ei ole peräisin hallituksen kärkihankkeista, LAPE- sen enempää kuin SOTE-hankkeisiin liittyvästä keskustelusta. Siteeraan Opettajain Lehdessä 12.2.1943 julkaistua juttua, jossa kiinnitetään huomiota siihen tukeen ja toimintoihin, jota jokaiselle nuorelle olisi oltava tarjolla tasapainoisen kasvun ja hyvinvoinnin turvaamiseksi. 


Tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun kulminoitui Kansakoulun Kerhokeskuksen syntyminen vuonna 1947. Asiasta kirjelmöitiin jo vuonna 1944 vaatien, ”että Suomen Kansakoulunopettajain Liitto ryhtyy toimenpiteisiin keskuselimen perustamiseksi”. Kirjelmässä todettiin, että kansakoulun piirissä suoritettava varhaisnuorisotyö on kärsinyt opintokirjallisuuden sekä toimintaa huoltavan keskuselimen puutteesta.

Toimeen ryhdyttiin 23.2.1947 ja hyväksyntä nimelle Kansakoulun Kerhokeskus saatiin 9.11.1947. Toiminta alkoi Suomen Kansakoulunopettajain Liiton alaisuudessa. Vuonna 1954 rekisteröitiin omaksi järjestökseen, Kansakoulun Nuorisotyön Päätoimikunnaksi, joka kuitenkin toimi edelleen nimellä Kansakoulun Kerhokeskus.

Kehittämiskeskus Opinkirjo – Utvecklingscentralen Lärorik (ent. Kerhokeskus – koulutyön tuki; Klubbcentralen – Stöd för skolan) viettää tänä vuonna 70-vuotisjuhlaansa. Juhlan kunniaksi Opinkirjon jäsenet kirjoittavat vuorollaan Opinkirjon blogiin tervehdyksensä. Tarkoituksena on, että jokainen kuvaa blogissaan niitä tavoitteita, joita Kerhokeskus, nykyinen Opinkirjo on juuri kyseisen tahon näkökulmasta edistänyt ja joita sen tulee edistää. Tämä on blogisarjan ensimmäinen kirjoitus.

Juhlavuoden kuluessa haastamme toimintamme perusteet: mikä on se missio, jota Opinkirjon kaltaisen kehittämiskeskuksen tulee toteuttaa; mikä on visiomme siitä lapsille ja nuorille tarjottavien palvelujen kokonaisuudesta, joilla tuemme ja autamme heitä kehittymään ja kasvamaan tulevaisuuteen. Mitkä ovat oppimisen, kasvun, kehittymisen ja hyvinvoinnin suhteet: Millä kasvatuksellisella yhteistyöllä me turvaamme parhaan jokaiselle lapselle ja nuorelle?

Taomme tulevaa yhdessä!

Minna Riikka Järvinen
Toiminnanjohtaja, KT



keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Mikä potentiaali!

Tuusulan kunnan opetustoimi teki viime keväänä rohkean ratkaisun ja päätti tarjota kaikille kunnan opettajille yhteisen veso-koulutuspäivän ops:n mukaiseen osallistavaan henkeen. Opettajat saivat toivoa sisältöjä päivän koulutusantiin. Sen lisäksi heidän oma osaamisensa ja arjen oivalluksensa valjastettiin käyttöön. Helppoa?

Organisointitiimi pyysi opettajia pohtimaan, mitä ops:n (2014) toteuttamisen tapoja ja oivalluksia heillä itse kullakin on, tai missä oma kollega on erityisen hyvä. Opettajat saivat ehdottaa yksin tai yhdessä toisen opettajan kanssa työpajoja, joita voisivat olla vesopäivässä ohjaamassa. Lisäksi pajaehdotuksia pyydettiin tahoilta, jotka voisivat vastata opettajien esittämiin toiveisiin ja sen lisäksi kunnan yhteistyökumppaneilta. Kaiken kaikkiaan pajaehdotuksia tuli lähes 70, joista 45 työpajaa oli oman kunnan opettajien ohjaamia!

Yli neljänsadan opettajan liikuttelu pajasta toiseen yhden päivän ajan ei ole helppoa. Järjestelyiden helpottamiseksi Tuusulassa otettiin käyttöön ilmainen popupkoulu.fi-verkkotyökalu. PopUp-koulu on alun perin oppilaiden toisilta oppimisen festareiden järjestelyiden helpottamiseksi tehty työkalu, mutta opettajien käsissä se on taipunut jo moneen muuhunkin käyttötarkoitukseen. Organisointitiimi julkaisi PopUp-koulun sivustolle jätetyt pajaehdotukset, ja opettajat saivat tutustua niihin ja pohtia, millaisen vesopäivän aikovat itselleen koota. Pajoihin pystyi ilmoittautumaan mobiilisti kirjautumatta. Jokainen sai automaattisesti päivän ohjelmansa sähköpostiinsa, ja organisointitiimi tulosti osallistujalistat kouluittain ja pajoittain myös varsinaiseen vesopäivään. Aika helppoa.

Lokakuun ensimmäisenä lauantaina opettajia virtasi Tuusulan isoimpaan koulurakennukseen. Jumppasali oli täynnä näytteilleasettajia, jotka tarjosivat omalta osaltaan tukea opettajien työhön. Luokissa pyörivät opettajien ja yhteistyökumppaneiden ohjaamat työpajat. Iloisia kasvoja tuli vastaan, puheensorina täytti käytävätilat. Työpajojen sisällöt olivat laidasta laitaan: arvioinnista biisien tekoon, digiloikasta kädentaitoihin. Päivään kuului myös kaikille pakollinen, näyttelijä Outi Mäenpään luento vuorovaikutuksesta.

Mikä oli päivän palaute? Valehtelematta useita kertoja päivän aikana kuultu ja palautteista löytyvä kommentti: ”Paras veso ikinä!” Opettajat olivat todella kokeneet päivän onnistuneeksi. Itse valitut sisällöt tekivät päivästä antoisan. Ja mikä parasta, pajaohjaajien ja pajaan osallistujien yhteiset kollegiaaliset keskustelut ja pohdinnat tuottivat uusia oivalluksia. Vertainen kohtasi vertaisen, todellisuus ja kieli oli yhteinen. Verkostoja luotiin yli koulurajojen, oman kunnan sisällä.

Anteeksi vain, opetuksen konsultit, mutta teitä ei ehkä enää aina tarvita. Osaamista on kentällä hurjasti – valjastetaan tuo potentiaali käyttöön jatkossakin!




Marjo Kenttälä
Kirjoittaja toimii erityisasiantuntijana Opinkirjossa ja pääsi kärpäsenä katossa mukaan Tuusulan vesosuunnitteluun PopUp-koulun myötä.

Ps. Opettaja-lehti teki jutun Tuusulan vesopäivästä paljon kertovalla otsikolla "Kaikkien vesojen äiti". Lisäksi opettajien PopUp-koulusta on tehty inspiraatiovideo Tuusulan kokemusten pohjalta. Kannattaa tsekata molemmat!