Laadukas perusopetus ja sen säilyttämisen vaatimukset on nostettu esiin koulutuspoliittisessa keskustelussa. Laadukkuudesta puhutaan sitä sen enempää perustelematta ja käsitellen tämän hetken tilaa laatutasona, jota ei haluta vaarantaa tulevaisuuden päätöksenteossa. Jos laatu halutaan turvata, mitä itse asiassa halutaan turvata?
Mitä laadukkaalla perusopetuksella tarkoitetaan? Opetusministeriö on laatukriteeristössään esittänyt peruskoululle yli 100 kriteeriä, joiden mukaan laadukkuus määritellään. Kokonaisuus on monitahoinen ja ottaa huomioon jatkuvan kehittämisen (PDCA) mukaisesti koulutuksen suunnittelua, toimeenpanoa ja arviointia - rakennetta ja toimintaa.
Laadukkuutta ei siis yksinomaan voi selittää vain oppimistuloksilla, Pisa ei yksinään toimi laadun mittarina. Sitä ei myöskään yksinään selitä opettajien korkeatasoinen koulutus ja pedagoginen vapaus. Laadukkaassa perusopetuksessa otetaan huomioon opetustoimen ja koulun johtaminen, joka ei pelkästään vaikuta opettamisen kautta oppimiseen, vaan myös opettajien työhyvinvointiin. Työhyvinvointi ja sen strategisen merkityksen tiedostaminen on kuitenkin ollut päätöksenteossa ohutta. Johtamisella määritellään koulun uudistumiskyky ja -halukkuus sekä verkottuminen, ja sillä voidaan vaikuttaa myös koulussa hyödynnettäviin oppimisen työkaluihin ja pedagogisiin malleihin, kuten sähköisten laitteiden mukana tuleviin sovelluksiin. Laatu nousee siis hyvästä johtamisesta.
Valtakunnan tasolla perusopetuksen laadusta ei laatukriteerimääritelmien mukaisesti ole seurantatietoa kuin pirstaleisesti. Ministeriön merkittävä tuki kriteerien käyttöönottamiseksi tämän vuosikymmenen alussa on varmasti poikinut kuntiin hyviä käytänteitä sekä pitkäjänteistä ja kestävää kehittämistyötä. Väistämättä nousee kysymykseksi, onko joukossa myös niitä kuntia, joissa kehittämistyö on päättynyt tuen loppumisen myötä. Laadun kehittämiseen tähtääviä toimenpiteitä on tehty aikaisemminkin ja asian tärkeäksi nostaminen ei ole ensimmäinen laatuaan.
Nyt kaivataan seurantatietoa ja näyttöä toimenpiteiden vaikutuksesta kouluihin – onko hankekausilla ollut havaittavissa muutoksia perusopetuksen laadussa? Missä on valtakunnantason evidenssi, että suomalaista koulua voidaan kutsua laadukkaaksi, jotta mielipiteet laadukkaasta koulusta saavat selkänojaa? Olisiko OPS-prosessissa väläytetty auditointi sopiva työväline kokonaisvaltaisen laadun seurantaan myös yleissivistävässä koulutuksessa? Nyt keskustelua voisi kuvata vertauksella, jossa heinäsuovasta löytyneestä neulasta uutisoidaan näkyvästi, mutta jätetään huomiotta ne 120, jotka vielä heinän seasta on löytymättä.
Riikka Kuusisto-Kajander
