Uudistumassa
olevassa perusopetuksen opetussuunnitelmassa oppilaiden osallisuus on
nousemassa yhdeksi kehittämistoimenpiteiden ajuriksi. Oppilaiden osallisuuden
lisäämistä kouluyhteisöissä tulisi siis kehittää kaikilla tasoilla hallinnosta
yksittäiseen luokkahuoneeseen.
Lasten
osallisuutta voi tarkastella ainakin kahdesta näkökulmasta. Suomen lait ja
kansainväliset sopimukset luovat pohjaa lasten osallisuudelle yhteiskunnassa ja
velvoittavat viranomaisia toimimaan ja takaamaan lasten
oikeusosallisuuden. Osallisuus voidaan
ymmärtää erityisesti kokemuksena eli kokemusosallisuutena, jolloin osallisuus
tarkoittaa ennen kaikkea kokemusta omien oikeuksiensa käyttämisestä.
(Karhuvirta&Lestinen 2014.)
Aktiivinen
kansalaisuus on osallisuutta, johon
kuuluu erityisesti yhteisöön kuulumisen tunne (EU 1997). Osallisuudessa on
usein nostettu esiin tunnekokemus omasta merkityksellisyydestä (esim. Gretschel
2007) ja kokemus yksilön ja ryhmän omasta mahdollisuudesta tehdä asioita ja
vaikuttaa niihin (Kumpulainen ja muut 2010). Näin siis yhteisöllisyyden vaaliminen ja kehittäminen on perusta, jolle aktiivisen
kansalaisen kasvattaminen olisi rakennettava.
Millaisia
haasteita osallisuuden moniulotteisuuden ymmärtäminen asettaa meille
järjestöjen työntekijöille, jotka tuemme lapsen oikeuksien hengessä osallisuuden
toteutumista koulun erilaisissa käytännöissä. Demokratiakasvatusta edistävien
toimintojen ja hankkeiden laatu ja kehittämistä ohjaajat ajurit olisi
löydettävä sekä oikeusosallisuudesta ja
kokemusosallisuudesta. Osallisuus oikeutena tarkoittaa yhteiskunta luomia
rakenteita. Kokemusosallisuus puolestaan lasten toimintaa näissä rakenteissa. Rakenteiden
ja erilaisten toimintamallien tulisi
tukea aitoa toimijuutta (Kumpulainen ja muut 2010), joka sisältää myös toisin
tekemisen ja vastaan asettumisen
mahdollisuuden. Lasten kansalaisosallistumisen tukeminen edellyttää ymmärrystä lapsista kansalaisina, joiden
tuomat erilaiset näkökulmat yhteisön päätöksen tekoon ovat arvokkaita.
Erilaisille lähtökohdille olisi hyvä antaa mahdollisuus myös menestyä
päätöksenteossa, jotta toiminta tuottaisi lapselle kokemuksen kyvykkyydestä ja
omasta merkityksellisyydestä yhteisössään.
Perusopetuslain
uudistus (1998/628; 47a§) oppilaiden
osallisuuden osalta ottaa kantaa demokratian laveuteen ja syvyyteen (Ahonen
2007) nimeämällä osallisuuden koskemaan
kaikkia oppilaita, listaamalla oppilaskunnalle tukun asiakirjoja, joista
oppilaskuntaa on kuultava ja liittämällä oppilaiden vanhemmat ja huoltajat
mukaan kuultavien joukkoon. Kouludemokratia on siis tulossa uudelleen
perusopetukseen. Toivottavasti saamme mukaan 2000 –luvun mausteet
toimijuudesta, kokemuksellisuudesta ja merkityksellisyydestä.
Tiina Karhuvirta
Erityissuunnittelija
Kirjoittaja
toimii Opinkirjossa vastuualueenaan lasten osallisuuteen liittyvät kysymykset
ja jatko-opiskelee Helsingin yliopistossa.
Lähteet:
Ahonen, Sirkka
(2007) Pitäisikö kouludemokratia keksiä uudelleen? Teoksessa Pauli Aroja ja
Pekka Sallila (toim.) Koulussa kansalaiseksi. Opettaja ja aktiivinen
koulukulttuuri. Helsinki:
Kansanvalistusseura, 33 – 51.
EU
(1997) European Union 1997. Nordic area citizenship study: final report.
Education and active citizenship in the European Union Citizenship Study. DG
XXII.
Gretschel, Anu
(2007) Nuori – ei asiakkaaksi vaan
vaikuttamaan nuorisotyön keinoin. Teoksessa Tommi Hoikkala ja Anna Sell (toim.)
Nuorisotyötä on tehtävä: menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet.
Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto, 243 –
260.
Karhuvirta,
Tiina ja Lestinen, Leena (2014) Alakoulussa aktiiviseksi – merkityksellistä
osallistumista oppilaskunnissa, järjestöjen kanssa vai miten? (julkaisematon
artikkelikäsikirjoitus.)
Kumpulainen,
Kristiina, Krokfors, Leena, Lipponen, Lasse, Tissari, Varpu, Hilppö, Jaakko ja
Rajala, Antti (2010) Oppimisen sillat: kohti osallistavia oppimisympäristöjä.
Helsinki: CICERO learning. Helsingin yliopisto.
